Meidän 5 % on nyt Luonnon – Chindicomin joululahjat 2020 esittelyssä

Tupsukorvatoimistoa perustaessani yksi tärkeimmistä tavoitteistani oli sitoutua ohjaamaan tietty prosentti yrityksen liikevaihdosta luonnonsuojeluun.

Tuolloin asetin tavoiteluvuksi 1 %. Ensimmäisen tilikauden loppupuolella aloin tehdä laskelmia ja ilokseni huomasin, että minulla olisi mahdollisuus johonkin suurempaan.

Chindicomille joulu on antamisen aikaa – luonnolle. Tänä vuonna mielessämme ovat erityisesti olleet Suomen metsät. Pohjoisella havumetsävyöhykkeellä olevat metsät ovat hitaasti uusiutuvia ja sitovat tehokkaasti hiilidioksidia – näistä syistä vanhojen metsien suojelu Suomessa on lähellä sydäntämme.

Tässä blogipostauksessa selviää Chindicomin joululahjat luonnolle vuonna 2020.

Jatka lukemista ”Meidän 5 % on nyt Luonnon – Chindicomin joululahjat 2020 esittelyssä”

Chindicomin puolivuotiskatsaus

Minkälaisia loikkia tupsukorvatoimisto on päässyt suorittamaan? Seuraavassa kevyt väliraportti Chindicomin ensimmäisestä puolikkaasta vuodesta.

Ensimmäisen puolikkaan aikana Chindicom on saanut itselleen 2 jatkuvaa asiakkuutta kahdesta eri maasta sekä liudan mielenkiintoisia, toteutuneita projekteja. Miten tähän ollaan tultu ja miten jatketaan eteenpäin? Tervetuloa mukaan puolivuotisraportin pariin!

Minkälaisia loikkia tupsukorvatoimisto on päässyt suorittamaan? Seuraavassa kevyt puolivuotiskatsaus erinomaisen hyvän viestin tuottamiseen. Yrittäjä Taneli Kivelä.

Puoli vuotta yrittäjänä ja tältä se näyttää – vielä ainakin hymyilyttää. Yrittäjyyteni alkutaival on ollut vähintääkin mielenkiintoinen. Kuvassa Chindicomin perustaja ja luova strategi Taneli kotitalonsa edustalla Tansaniassa.

Jatka lukemista ”Chindicomin puolivuotiskatsaus”

Kertomus luovuudesta, koripallosta ja kokispullojen kruunukorkeista

Ennen korona-aikaa pääsin täällä Tansaniassa paikallisen koripallojengin harjoituksiin mukaan ja kävinkin pelaamassa mukavan porukan kanssa useamman kerran viikossa. Virallisiin peleihin minut tietysti myös kohteliaisuutena kutsuttiin, mutta oman arvioni mukaan oli vielä parempi pysyä harjoituksissa ennen kuin donkki irtoaisi hieman lennokkaammin ja jalka riittäisi päiväntasaajan olosuhteissa aktiiviseen puolustamiseen.

Eräänä iltana harjoituksissamme peli oli erityisen tiukka. Melko hyvästä fysiikastani huolimatta omat donkkini eivät ole kovin voimakkaita, toisin kuin keskimäärin kaksi päätä lyhyempien pelikaverien. Puolustin kuitenkin sisukkaasti ja tällä taistelulla korvasin osittain sen minkä taidoissa hävisin. Kuitenkin pelin loppupuolella jalka alkoi painaa muiden vielä iloisesti juoniessa luovia pelikuvioitaan.

Jatka lukemista ”Kertomus luovuudesta, koripallosta ja kokispullojen kruunukorkeista”